Ystävyysseurojen Liitto ry:n kesäkirje 2014

Julkaistu 19.06.2014

Hyvät ystävät,
 
Aivan ensimmäiseksi muuttakaa tiedostoihinne YSL:n postiosoitteen muutos.
Vanha poistunut osoite oli PL 23 00521 Helsinki
UUSI ON: Ystävyysseurojen Liitto ry Rauhanasema, Veturitori 3 00520 Helsinki
 
 
Syksyn 2014 ohjelma, pistä kalenteriin
 
  • Syyskokous järjestetään 20.11.2014 klo 18.00 Pasilan Rauhanasemalla
  • Syysretki on päätetty järjestää lauantaina 27.9. Turkuun. Retki on tarkoitettu jäsenyhdistysten vastuuhenkilöille. 2 per yhdistys maksimi. Retki on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia kollegojen kanssa. Erityisesti kaikki tarvitsemme toimintaamme uusia virikkeitä. Jaetaan niitä ja näin saadaan ystävyysseuratoimintaan uutta puhtia. Ohjelma on sähköpostiliitteessä.
  • Matkamessut 2015: puheenjohtaja on ollut yhteydessä Suomen Messujen yhteyshenkilöihin ja saanut tietää, että messuille osallistumisen ehdot ja hinta ovat pysyneet ennallaan, joten maksu messuille osallistuvilta jäseniltä on sama kuin tänä vuonna eli 260 €. Ilmoittautuminen 15.syyskuuta 2014 mennessä
  • Syysseminaari: Edistääkö turismi rauhaa? Esimerkkinä Israelin matkailu. Alustajiksi on tulossa matkatoimiston edustaja ja mielenkiintoisia henkilöitä. Tarkemmin syyskirjeessä

Ilmoitetaan, että Suomi-Tanska yhdistys ry:n jäsen Anneli Berg esittää 6.9.2014 klo 13 alkaen Mäntsälän Seurojen talolla näytelmän ”Sotalapsi”.
 
Elokuussa taas on edessä huoli Ystävyysseurojen rahoituksesta, seurataan          
tiiviisti mitä hallitus budjettineuvotteluissaan esittää.
 
NYT kesälaitumille lataamaan akkuja entistä aktiivisempaa toimintaa varten!
 
Ystävällisin terveisin
 
Ystävyysseurojen Liitto ry
Seppo Kalliokoski
puheenjohtaja

040 7743504 (huom. ei puhelimeen ilmoittautumisia)